15012016

Koda on tänään kahden tunnin aikana...

...tuhonnut vessapaperirullan
...tiputtanut naamanpesuaineen vessan lattialle
...tiputtanut hammasharjan lavuaariin
...melkein tiputtanut puhelimen lattialle
...tiputtanut meikkipussin lattialle
...kaatanut pyykkikorin x4
...tiputtanut "kirjahyllyni" (= kirjoja pinossa jakkaran päällä) kirjoista jokaisen yksi kerrallaan lattialle
...kiipeillyt verhoissa
...tiputtanut maapähkinävoipurkin kannen lattialle
...yrittänyt purra tietokoneen piuhan poikki
...istunut tietokoneen päälle
...kiipeillyt erittäin riskialttiin näköisesti television päällä
...pureskellut rinkan nauhoja

Välillä tuntuu että kasvatan yksinäni pientä lasta.

Sano että kaikki päättyy kuitenkin

Olen onnellinen. Ja samaan aikaan kuitenkin niin mielettömän uupunut. Päänsärky ei ole enää viikkoihin ollut vain satunnainen vierailija, sitä minä en kyllä toisaalta ihmettele lainkaan. Joka toinen aamu menen nukkumaan kello kuudelta, joka toinen aamu herään kello kuudelta. Elän kaakaolla ja musiikilla. Miljoona rautaa tulessa, ihanat ihmiset ympärilläni, bussikortti (josta ei ole mitään hyötyä iltaisin, sillä en koskaan ole valmis lähtemään viimeisen bussin mukana), Kerubiin jonottaminen kaatosateessa, portfolion vääntämistä viimeiseen sekuntiin asti, soittolistojen luominen, astiakokoelman kasvattaminen, neulomisesta innostuminen, opiskelijahintainen kalja hetkellisen päähänpiston seurauksena, kolmen euron suolakivituikkuasiasysteemi, opetusharjoittelua, silmäpusseja, tulevan festarikesän suunnittelua. Viikot ilman sinua ovat pitkiä, mutta minä selviän niistä hymyillen.

Hei varovasti nyt tää hetki on hauras
Yksikin tuulenpuuska ja menetät sen
Varovasti nyt tää hetki on hauras
Varovasti nyt tai sä menetät sen

IF YOU EVER WANT TO BE IN LOVE

Istun bussissa samalla paikalla kuin aina ennenkin. Tänään yksi kappale päättyi ja toinen alkoi. Haluaisin kirjoittaa sinulle rakkausrunoja, mutta pelkään sen satuttavan minua enemmän kuin pystyn kestämään.

I've forgotten how it felt before the world fell at our feet

On ollut useampi huono päivä putkeen. Syksyinen viima syvällä selkärangassani, se tekee minusta etäisen ja ärtyneen. 

Ensimmäinen tenttini korkeakouluopiskelijana oli säälittävä esitys. Kuulunko minä tänne? Kuulunko minä minnekään? 

Matka yliopistolle taittui kylmässä, tuulessa ja sateessa. Annoin itselleni luvan bussikortin ostamiseen. Viisikymmentäkaksi.

Paljon on myös hyvää. Sitä ei sovi unohtaa koskaan.

Kiitos kun olit ja rakastit. 

JÄNIKSEN VUOSI

Kuuntelen Samuli Putroa ja tekisi mieli itkeä. Syksy saapui yhden yön aikana, joten ironisesti päätin pärjätä hupparilla ja kaulahuivilla vielä seuraavat viikot.

Tänään on asuntoesittely. Silittelin eilen Kodaa ja kuiskailin sen korvaan lupauksia uudesta ihanasta kodista. Vaikka ilma viilenee, minulla on syli täynnä lämpöä. 

SUN KAUNEUS SEKOITTAA MUN PÄÄN

Kuuntelen Olavi Uusivirtaa ja tekisi mieli itkeä. Pesin tänään pussilakanat enkä ole jaksanut vielä vaihtaa uusia tilalle. Päädyn varmaankin taas marimekon tasaraitaan, niiden pehmeys ei petä koskaan. 

Sylissäni nukkuu pieni oranssi karvapallo  tassu naamansa edessä. Astiakaappini on ilmeisesti siirtynyt kokonaisuudessaan lavuaariin, pitäisi kai jaksaa tehdä asialle jotain. Pian. Ikävöin parasta ystävääni enkä halua elää yksin. 

Paljon asioita mielessä.

GET UP AND GET OVER IT

Seison prisman keittiövälinehyllyllä kädessäni kaksi piirakkavuokaa, joiden läpimitat eroavat toisistaan kolmen senttimetrin verran. Olen ollut paikoillani ja arponut vuokien välillä jo viisitoista minuuttia. Valitsen pienemmän ja olen jo lähdössä, kun pysähdyn ja kiroillen palaan takaisin lähtöpisteeseen. Kumpi vuoka olisi käytännöllisempi? Isompi näyttää hirvittävän suurelta, mutta pienempi ei ehkä ole yhtä näppärä pitkällä tähtäimellä. Euron hintaerokaan ei vaikuta merkitsevästi ostopäätökseeni, joten olen oman onneni nojassa. Pidän vuokia kädessäni ja siirrän katseeni pienemmästä isompaan ja siitä takaisin pienempään. Naurattaa. Onko valintojen maailma yhtä tuskainen kaikille muillekin? Yritän googlettamalla löytää ratkaisua - turhaan, sehän nyt on sanomattakin selvää - ja päätän lopulta soittaa mummille. Nyt olen yhtä piirakkavuokaa rikkaampi, mutta en yhtäkään euroa köyhempi. Mummi <3

KEEP YOUR HAIR LONG

Elämässäni teemana numero kolme. Kolme purkkia Ben&Jerry'sia pakastimessa, kolme ihanaa mökkitunnelmissa vietettyä vapaapäivää, kolme ystävän kanssa nautittua huurteista ja kolme koneellista pyykkiä pestävänä. Kolme lukematonta kirjaa pöydälläni, kolmet kuoret uuteen puhelimeen matkalla maailmalta kotiin, kolme kirppislöytöä kangaskassin pohjalla ja kolme yötä ennen suurta seikkailua.

I WANNA BE YOUR VACUUM CLEANER BREATHING IN YOUR DUST

Kissat ovat minulle mysteeri. En osaa tulkita niiden viiksikarvojen värähtelyä tai hännän heilahtamista. Janosin kuitenkin seikkailua tuntemattomaan, joten kesäkuun viimeinen päivä saavuin kotipihaan karvapallo kainalossa.

Koda on ainutlaatuinen. Sen turkki on punertava, häntä raidallinen ja maha pallokuvioinen. Se kotiutui uuteen ympäristöönsä salamana, on erittäin kaikkiruokainen ja nukkuu aina sylissä sen ollessa mahdollista. Koda rakastaa vessapaperin rullaamista, verhoissa kiipeilyä, johtojen nakertamista ja lakanoiden vaihtamista. Se varsin häikäilemättömästi tulee hakemaan oman osansa suoraan ruokalautaselta, seuraa tiiviisti vieressä aina kun joku käy suihkussa ja haluaisi pienin käpälin kirjoittaa omat tekstinsä ollessani tietokoneella. Se noutaa leluhiiriä kuin koira ja valitettavan usein kiipeää olkapäälle jalkaani pitkin. Nukkuessaan sen pienet tassut väpättävät villisti ja herätessään se painaa vaaleanpunaisen nenänsä ja tassunsa vasten poskeani. Se tunnistaa avaimieni kilinän jo rappukäytävästä ja ravaa raapimapuunsa korkeuksista hillitöntä vauhtia ulko-ovelle vastaan. Ranteitani ja reisiäni koristavat haaleat naarmut kertovat minun kasvattavan pientä villikissaa. Olen merkitty vieressäni autuaasti kehräävän kissanpennun toimesta. Haukotellen se venyttää pitkiä raajojaan ja käpertyy sitten tiukemmalle kerälle.

Minä tunnen Kodan jokaisella solullani ja ilmassa on vahva tunne siitä, että meidät on luotu kulkemaan yhdessä.

CLIMB OUT TO WHERE YOU SEE THE CURL OF THE WORLD

Istun hieman epämukavalla tuolilla - joka on ollut talouteni ainoa tuoli jo reilut kaksi kuukautta - ja syön mummin tekemää nakkikeittoa. Puhtaita aterimia ei tästä huushollista löydy, joten kaivoin yksinäisen lusikan tiskivuoren alta ja huuhtelin sen juoksevan veden alla. Tiskiharjaan tarttuminen on haastavaa kun on niin paljon nähtävää ja koettavaa muiden asioiden parissa.

Minulla on aika ajoin tapana muuttua ikiliikkujaksi; Tänään jalkojeni alle kertyi matkaa kymmenen kilometriä. Kävelin pastellisten pilvien alla ja vastustin halua käydä makuulle illan jo viilentämälle nurmelle. Valaistua siltaa pitkin joen pientareelle ja siitä rakennustyömaan halki kohti rautatieasemaa. Raiteet tyhjillään ja infotaulut tiedottomina tulevista matkoista. Eteenpäin rautatiesillalle, jossa sydän pakahtui rakkaudesta kotikaupunkia kohtaan. Peilityynen joen pinta heijasti taivaan hattarapilvet ja kauempana näkyi kohdevalon loisteessa vanhan tyttökoulun jylhä julkisivu. Minä rakastan tätä kaupunkia ja tulen aina rakastamaan. Sillan kaiteessa roikkuvat lukot kävin läpi yksi kerrallaan ja mietin Pielisen pohjalta löytyvää avainten valtamerta. Lopulta vielä läpi vanhan kouluni, josta on enää jäljellä tyhjä hiekkakenttä ja minun mieleeni talletetut rakkaat muistot. Haikein mielin taitan matkani viimeisen kilometrin ja saavun kotiovelle, jonka takana minua jo odotetaan.

WORDS AIN'T GOOD ENOUGH

Piti tulla kirjoittamaan koukuttumisesta kaakaoon, siitä kuinka paljon mansikkaa löytyy pakastimesta, katuvalojen välkkeestä (Niinivaarantiellä, siellä odotatko minua?), saaliittomasta kirppiskierroksesta ja postin mukana saapuneesta poliklinikkamaksukirjeestä. Ja ehkä myös siitä, että tämänpäiväinen viiden ja puolen tunnin työvuoro tuntui täysin ylitsepääsemättömältä. Tulin toisiin ajatuksiin siinä vaiheessa, kun rakas karvapalloni päätti rouskuttaa tarkoin varjelemani tietokoneen laturin poikki tuosta noin vaan. Laitoin eläimen jäähylle vessaan, tuolla se nyt sitten naukuu ja minun sydäntä särkee.

Ehkäpä vain menen ja kaappaan tuhman kissanpoikani kaakeloidulta lattialta syliin, tilaan ebaysta uuden laturin ja yritän huomenna uudestaan.

DON'T FORGET WHERE YOU BELONG

Elokuun toinen päivä. Sylissäni kehrää pieni, valitettavasta ruokaonnettomuudesta johtuen hieman oliiviöljyinen oranssi kissanpentu. On kulunut tasan vuosi siitä, kun viimeisen kerran suljin toisen kotini oven kykenemättä edes hyvästelemään meidän koiravanhusta. Lontoosta lähteminen ei käynyt kivuttomasti, se nyt on sanomattakin selvää. Suomessa vietetyt kaksitoista kuukautta ovat olleet järisyttävä shokki ja matka tuntemattomaan. Olen ollut täysin eksyksissä itseni kanssa, elänyt vaillinaista elämää väärällä paikkakunnalla ja ollut kertakaikkisen kykenemätön mihinkään. Olen tuntenut pohjatonta tyhjyyttä ja kuunnellut tuntikausia valkoisista seinistä heijastuvaa hiljaisuutta. Olen tehnyt lukemattomia työtunteja ja tuntenut oloni työporukassa niin ulkopuoliseksi, että sydän sykkyrällä ja mieli maassa olen pukukopissa kerännyt tavarani ja lähtenyt kotiin työvuorojen päätteeksi. Valon kaupunki ei tarjonnut minulle kiiltokuvamaista ja helppoa elämää, mutta olen siitä kiitollinen.

Minä olen kasvanut viimeisen vuoden aikana enemmän kuin olisin uskonut voivani kasvaa verrattain niin lyhyellä ajanjaksolla. Olen joutunut kohtaamaan pahimmat pelkoni ja tekemään vaikeita päätöksiä, olemaan itsekäs ja laittamaan oman onneni tärkeysjärjestyksessä korkeimmalle. Tämän pisteen saavuttaminen on vaatinut syvää itsetutkiskelua ja epätoivon hetkiä yön pimeimpinä tunteina, mutta nyt tunnistan jälleen itseni peilikuvasta ja onneni elämää kohtaan on pohjaton. Vaikka kaipaan Englantiin vieläkin käsittämättömän palavasti, en aio täyttää päiviäni pelkästään kaipuulla. Vielä toistaiseksi Joensuu tyydyttää levottoman sieluni tarpeet ja on kuluneen kahden kuukauden aikana antanut minulle sylikaupalla syitä onneen. Unelmieni koulupaikka, jo aikaisemmin mainittu (marsupilamin hännällä siunattu) kissa, ihana(t) työkamu(t), päämäärättömästi haahuilu pitkin Joensuuta ja katuvalot, jotka syttyivät kesän jälkeen ensimmäistä kertaa. Juuri nyt on täydellisen hyvä olla.