perjantai 23. lokakuuta 2015

I've forgotten how it felt before the world fell at our feet

On ollut useampi huono päivä putkeen. Syksyinen viima syvällä selkärangassani, se tekee minusta etäisen ja ärtyneen. 

Ensimmäinen tenttini korkeakouluopiskelijana oli säälittävä esitys. Kuulunko minä tänne? Kuulunko minä minnekään? 

Matka yliopistolle taittui kylmässä, tuulessa ja sateessa. Annoin itselleni luvan bussikortin ostamiseen. Viisikymmentäkaksi.

Paljon on myös hyvää. Sitä ei sovi unohtaa koskaan.

Kiitos kun olit ja rakastit. 

maanantai 28. syyskuuta 2015

JÄNIKSEN VUOSI

Kuuntelen Samuli Putroa ja tekisi mieli itkeä. Syksy saapui yhden yön aikana, joten ironisesti päätin pärjätä hupparilla ja kaulahuivilla vielä seuraavat viikot.

Tänään on asuntoesittely. Silittelin eilen Kodaa ja kuiskailin sen korvaan lupauksia uudesta ihanasta kodista. Vaikka ilma viilenee, minulla on syli täynnä lämpöä. 

perjantai 25. syyskuuta 2015

SUN KAUNEUS SEKOITTAA MUN PÄÄN

Kuuntelen Olavi Uusivirtaa ja tekisi mieli itkeä. Pesin tänään pussilakanat enkä ole jaksanut vielä vaihtaa uusia tilalle. Päädyn varmaankin taas marimekon tasaraitaan, niiden pehmeys ei petä koskaan. 
Sylissäni nukkuu pieni oranssi karvapallo  tassu naamansa edessä. Astiakaappini on ilmeisesti siirtynyt kokonaisuudessaan lavuaariin, pitäisi kai jaksaa tehdä asialle jotain. Pian. Ikävöin parasta ystävääni enkä halua elää yksin. 

Paljon asioita mielessä.

perjantai 21. elokuuta 2015

GET UP AND GET OVER IT

Seison prisman keittiövälinehyllyllä kädessäni kaksi piirakkavuokaa, joiden läpimitat eroavat toisistaan kolmen senttimetrin verran. Olen ollut paikoillani ja arponut vuokien välillä jo viisitoista minuuttia. Valitsen pienemmän ja olen jo lähdössä, kun pysähdyn ja kiroillen palaan takaisin lähtöpisteeseen. Kumpi vuoka olisi käytännöllisempi? Isompi näyttää hirvittävän suurelta, mutta pienempi ei ehkä ole yhtä näppärä pitkällä tähtäimellä. Euron hintaerokaan ei vaikuta merkitsevästi ostopäätökseeni, joten olen oman onneni nojassa. Pidän vuokia kädessäni ja siirrän katseeni pienemmästä isompaan ja siitä takaisin pienempään. Naurattaa. Onko valintojen maailma yhtä tuskainen kaikille muillekin? Yritän googlettamalla löytää ratkaisua - turhaan, sehän nyt on sanomattakin selvää - ja päätän lopulta soittaa mummille. Nyt olen yhtä piirakkavuokaa rikkaampi, mutta en yhtäkään euroa köyhempi. Mummi <3