sunnuntai 2. elokuuta 2015

DON'T FORGET WHERE YOU BELONG


Elokuun toinen päivä. Sylissäni kehrää pieni, valitettavasta ruokaonnettomuudesta johtuen hieman oliiviöljyinen oranssi kissanpentu. On kulunut tasan vuosi siitä, kun viimeisen kerran suljin toisen kotini oven kykenemättä edes hyvästelemään meidän koiravanhusta. Lontoosta lähteminen ei käynyt kivuttomasti, se nyt on sanomattakin selvää. Suomessa vietetyt kaksitoista kuukautta ovat olleet järisyttävä shokki ja matka tuntemattomaan. Olen ollut täysin eksyksissä itseni kanssa, elänyt vaillinaista elämää väärällä paikkakunnalla ja ollut kertakaikkisen kykenemätön mihinkään. Olen tuntenut pohjatonta tyhjyyttä ja kuunnellut tuntikausia valkoisista seinistä heijastuvaa hiljaisuutta. Olen tehnyt lukemattomia työtunteja ja tuntenut oloni työporukassa niin ulkopuoliseksi, että sydän sykkyrällä ja mieli maassa olen pukukopissa kerännyt tavarani ja lähtenyt kotiin työvuorojen päätteeksi. Valon kaupunki ei tarjonnut minulle kiiltokuvamaista ja helppoa elämää, mutta olen siitä kiitollinen.

Minä olen kasvanut viimeisen vuoden aikana enemmän kuin olisin uskonut voivani kasvaa verrattain niin lyhyellä ajanjaksolla. Olen joutunut kohtaamaan pahimmat pelkoni ja tekemään vaikeita päätöksiä, olemaan itsekäs ja laittamaan oman onneni tärkeysjärjestyksessä korkeimmalle. Tämän pisteen saavuttaminen on vaatinut syvää itsetutkiskelua ja epätoivon hetkiä yön pimeimpinä tunteina, mutta nyt tunnistan jälleen itseni peilikuvasta ja onneni elämää kohtaan on pohjaton. Vaikka kaipaan Englantiin vieläkin käsittämättömän palavasti, en aio täyttää päiviäni pelkästään kaipuulla. Vielä toistaiseksi Joensuu tyydyttää levottoman sieluni tarpeet ja on kuluneen kahden kuukauden aikana antanut minulle sylikaupalla syitä onneen. Unelmieni koulupaikka, jo aikaisemmin mainittu (marsupilamin hännällä siunattu) kissa, ihana(t) työkamu(t), päämäärättömästi haahuilu pitkin Joensuuta ja katuvalot, jotka syttyivät kesän jälkeen ensimmäistä kertaa. Juuri nyt on täydellisen hyvä olla.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti